Pariisilaista sekoilua

Pariisin taivaan alta oli päivän seuraava yhtye Toucas Trio Vasco, kolmikko, jonka kansalaiskirjo oli Portugali, Intia ja Espanja. Soitinrepertuaari myöskin hieman poikkeava; haitari, kitara ja tabla. Ja niiden lisäksi suuvärkkki…

Musiikki oli kattaus… niin mitähän se oikeastaan oli. Haitaristi Crestiano Toucas oli hieman hämillään häneltä asiaa tivatessa. Lopputuloksena jonkinasteinen selitys brasilialais-espanjalais-argentiinalais-intialais-itämaisesta sekoituksesta.

Ja sekoitustahan tuo olikin. Mielenkiintoista ja hyvää sellaista. Voimakassykkeinen kitaristi Thierry Vaillot pisti vauhtia soittopeliinsä kuin kotimaansa Espanjan tulisieluiset flamencotaiturit. Etukyyry soittoasento loi omanlaista tuskaa. Intohimoa. Jopa poikkitaiteellista huumaa. Vapautta ja epäsovinnaisuuttakin. Monitahoista taituruutta.

Intialaista sukujuurta oleva tablan soittaja Amrat Hussain istui settinsä takana pinkissä kaavussaan. Aikansa hän myötäili soittokumppaneidensa tahdituksia, kunnes repesi intohimoiseen tablasooloiluun. Uskomattoman upeaa työstöä. Ja erittäin harvoin meillä kuultua. Tämäkin trio vieraili ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Taiturimaisen tablojen käsittelyn lisäksi Amrat lauloi… hmmm, siis beatboxasi… ei kun ääniakrobatioi… eikun räppäsi… eikun äänitaiteili kielellään ja suullaan käsittämätöntä äänimaailmaa. Sanatonta runoilua, jossa sanojen (?) ymmärtämisellä ei ollut mitään merkitystä. Mutta itse esityksellä kylläkin. Ja paljon.

Kun portugalilähtöinen Crestiano Toucas äänitaiteili samalla tavalla, saatiin kuulla ihmeellinen suutaidekokonaisuus. Siis musiikkisellainen. Amrat laulatti ja kujeili myös yleisön kanssa äänimaailmallaan. Hauskaa.

Crestiano revitteli soittopeliään moneen eri tahti- ja musiikkilajiin. Taputteli, hyvili ja melkeinpä murjoi sitä. Kimmo Pohjonen ja Harri Kuusijärvi ovat osin samoilla raiteilla. Tosin Crestianon soitannon sielu oli enemmän Brasilia-Argentiina-vetoisempaa… Gallianoa, Piazzolaa… sekä itämaihin suuntauvaa rytmittelyä.

Tämän kolmikon erikoinen ohjelmisto oli mielenkiintoinen kokonaisuus, joka hieman loppupelissä jo toisti itseään. Lavan edessä oleva satapäinen istumakatsomo eli voimakkaasti musiikissa mukana ja osoitti raikuvasti suosiotaan. Alkoholiaitauksessa tungosteleva yleisö sen sijaan ei täysin siemauksin päässyt nauttimaan esityksen hienouksista. Valitettavasti.